Dynasty tietopalvelu Haku RSS KPEDU

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpedu10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpedu10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteistoimintaelin
Pöytäkirja 23.05.2024/Pykälä 44


Kansainvälisen toiminnan raportti 2023

Kansainvälisen toiminnan raportti 2023

Yhteistoimintaelin 23.05.2024 § 44

257/00.01.05.02/2023

Kpedussa oli vuoden 23 aikana käynnissä 11 kansainvälistä projektia. Rahoitus tuli EU:n Erasmus+ ohjelmien kautta sekä suoraan komissiolta. Kpedulta matkasi maailmalle yhteensä 96 opiskelijaa ja 84 henkilöstön edustajaa. Opiskelijoiden jaksoista valtaosa rahoitettiin Erasmus+ -hankkeilla. Henkilöstön jaksoja toteutettiin useilla muillakin hankerahoituksilla sekä osittain omarahoituksella.

 

Erasmus+  liikkuvuushankkeet mahdollistavat Kpedun opiskelijoiden ja henkilöstön ulkomaan jaksoja. Rahoitus on matka- ja elinkustannuksiin sekä hallinnon kuluihin. Vuonna 23 käynnissä olleen ICLU23 - hankkeen budjetti oli 235t€ (toteutusaika 15kk). Hanketuella opiskelijat matkasivat eri puolille Eurooppaa työelämässä oppimisen jaksoille. Jaksoiltaan opiskelijat saavat hienoja kansainvälisiä kokemuksia ja mm. kasvattavat erilaisia työelämätaitoja ja kv-osaamistaan. Nykyään ohjelma tukee myös jaksoja Euroopan ulkopuolelle ja Kpedulta matkattiinkin Australiaan ja Thaimaahan. Myös henkilöstöä matkasi eri Euroopan maihin mm. saattelemaan opiskelijoitamme tai tutustumaan uuteen kumppaniin (kouluja ja yrityksiä). Vastaanotimme vuoden aikana ulkomailta 75 opiskelijaa ja 36 opettajaa / vierailijaa. Toiminnan on oltava vastavuoroista ja Kpedu toimiikin aktiivisesti niin lähettävänä kuin vastaanottavana partnerina.

 

Liikkuvuushankkeiden lisäksi merkittävä osa kansainvälistä toimintaa ovat Erasmus+ ohjelman alaiset kumppanuushankkeet. Niissä jaetaan hyviä käytänteitä, opitaan toisilta ja tehdään kehittämistyötä yhdessäsovitun teeman parissa. Näissä kehittämishankkeissa on yleensä mukana 3-7 partneria eri maista. Vuonna 23 teemoina olivat mm. kestävä kehitys opetuksessa ja haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten parissa työskentelevien opettajien ja ohjaajien digitaitojen parantaminen. Kumppanuushankkeiden budjetit vaihtelevat 60t:n ja 400t:n euron välillä, joista yhden partnerin osuus on noin 15t € - 80t €. Rahoitus on tarkoitettu palkkoihin, matkustamiseen ja mahdollisiin muihin kuluihin.

 

Kpedu on ollut myös mukana pilotoimassa globaalia yhteistyötä SAAM- hankkeen kautta. Komission rahoittamassa hankkeessa 8 Euroopan ja 16 Afrikan maata rakensivat siltaa mantereiden välille toteuttaen opiskelija- ja henkilöstöliikkuvuuksia. Globaalille yhteistyölle on olemassa useita eri rahoituskanavia. Kpedu on myös mukana JeanMonnet - hankkeessa, jonka kärkenä on EU- tietämyksen kasvattaminen sekä ESC - ohjelmassa, jonka kautta voimme vastaanottaa vapaaehtoistyöntekijöitä.

 

Kv-toiminta on moniulotteista. Kpedussa se tarkoittaa em. lisäksi mm. opiskelijoiden kv-tutorkurssia ja erilaisia virtuaaliyhteistyön ja kotikansainvälisyyden muotoja. Kansainvälisyys on yksi erinomainen työkalu toteuttaa ja jalkauttaa Kpedun strategiaa, jossa korostuu mm. asiakaslähtöisyys (yksilölliset opinpolut; toimiminen kv-ympäristössä) ja uusiutuminen (edelläkävijyys ja tiivis yhteistyö työelämän kanssa; kansainvälinen kenttä käytössä).

 

Kansainvälisen toiminnan merkitys korostuu ja vahvistuu työelämässä. Opiskelijoiden ja henkilökunnan valmiuksia ja taitoja toimia kansainvälisten yhteistyökumppaneiden ja työnantajien kanssa edistetään monimuotoisella KV-toiminnalla (ulkomaanjaksot, työelämässä oppiminen, asiantuntija-ja yhteistyöverkostojen edistäminen).

 

 

Kansainvälisen toiminnan pääkohdat vuodelta 2023 on koottu raporttiin, joka on oheisaineistona.

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.  

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.