RSS-linkki
Kokousasiat:https://kpedu10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kpedu10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 04.09.2025/Pykälä 129
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
ProGas-hanke
Yhtymähallitus 04.09.2025 § 129
799/00.01.05.00/2025
Kpedu ja Centria ammattikorkeakoulu ovat valmistelleet 30.8.2025 päättyvään Keski-Pohjanmaan liiton EAKR-hakuun "ProGas" -hankkeen, jonka kokonaiskustannusarvio on n. 0,36 M€. Kpedun osuus kustannusarviosta on n. 0,18 M€. Kpedun omarahoitus on 27.412€ (15%).
Hankkeen taustalla on Suomen kunnianhimoiset ilmastotavoitteet sekä käynnissä oleva energiamurros, joka perustuu merkittävässä määrin tuuli- ja aurinkosähköön sekä energiankäytön sähköistämiseen.
Kaikkea ei kuitenkaan voida sähköistää. Raskas liikenne, kemianteollisuus ja kausivarastointi tarvitsevat ratkaisuja, joissa keskeinen rooli on kaasutalouden materiaaleilla (vety, hiilidioksidi, biometaani) ja näistä edelleen valmistetuilla polttoaineilla, kemikaaleilla ja lannoitteilla.
Hankkeen tavoitteena on
1. vahvistaa Keski-Pohjanmaan pk-yritysten tietämystä ja innovaatiotoimintaa kaasu- ja erityisesti vetytaloudessa,
2. edistää uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistamista ja konkretisoitumista, sekä
3. mahdollistaa yrityslähtöinen TKI-yhteistyö ja verkostojen kehittyminen alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.
Kpedun keskeinen rooli hankkeessa on pk-yritystemme tietoisuuden ja osaamisen lisääminen vety- ja kaasutaloudesta. Tämä tapahtuu mm. tuottamalla yrityksille kohdennettuja tietopaketteja työpajojen, infojen ja webinaarien muodossa. Tärkeää on myös itse oppia uusista teknologioista ja kehittää alan opetusta.
Hanke käsitellään hallituksessa omana pykälänään, koska omarahoitusosuus ylittää projektihallinnon yleisohjeessa aluekehittämishankkeille määritellyn 20.000 euron kynnysarvon.
Liitteenä 2 on projektin perustietoraportti ja oheisaineistona
hankehakemus, joissa hankkeen sisältö tarkemmin.
Valmistelija Kehityspäällikkö Harri Lundell
Esittelijä Yhtymäjohtaja Ari Maunuksela
Päätösehdotus Yhtymähallitus hyväksyy ProGas -hankkeen hakemuksen lähettämisen rahoittajalle.
Käsittely Jennie Elfving ilmoitti itsensä esteelliseksi asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi
(HL § 28, palvelussuhde- ja toimeksiantosuhdejäävi).
Päätös Yhtymähallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |