RSS-linkki
Kokousasiat:https://kpedu10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kpedu10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 04.09.2025/Pykälä 125
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Perhon toimipaikan koulutukset
Tammikuussa 2025 päättyneisiin yhteistoimintaneuvotteluihin sisältyi koulutustarjonnan uudelleenarviointi, mikä johtui opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuteen tehdyistä vähennuksistä ja rajoitteista ns. aikuiskoulutuksen määriin. Kpedussa vähennykset tarkoittivat erityisesti ns. jatkuvan haun rajoittamista.
Perhon yksikön koulutustarjonnan osalta todettiin, että yksikön koulutustarjonnasta tehdään selvitys 30.6.2025 mennessä. Asiasta on käyty useita neuvotteluja vuoden aikana ja myös tuotettu tarkasteluaineistoa.
Elokuussa 2025 tilanne on se, että Perhon yksikön koulutustoimintaa ja uusia opiskelijahakuja voidaan jatkaa ainakin vuoden 2025 osalta. Perhon toiminta siten jatkuu edelleen ja toimintaa uudistaen.
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän vuoden 2026 talousarvio ja vuosien 2026-2028 yhtymäsuunnitelma ovat valmistelussa. OKM:n ammatillisen koulutuksen valtionosuusperusteet ja ammatillisen koulutuksen säädösmuutokset vaikuttavat olennaisesti Kpedun tulevaan koulutustarjoomaan ja koulutustarjonnan rakenteelliseen kannattavuuteen, koskien myös Perhon yksikön toimintaa.
Päätösehdotus Esitetään yhtymähallitukselle, että Perhon yksikön toiminta jatkuu toistaiseksi nykyisellään, ja että asiaa tarkastellaan uudelleen koko Kpedun vuosien 2026-2028 koulutustarjonnasta päätettäessä.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Yhtymähallitus 04.09.2025 § 125
3/00.01.02.00/2025
Yhtymäjohtaja antaa kokouksessa selostuksen asiaan liittyvästä valmistelusta.
Lisäksi rehtori antaa selostuksen Perhon yksikön nykyisestä ja käynnistyväksi sovitusta koulutustarjonnasta koskien vuosia 2025-2026.
Valmistelija Yhtymäjohtaja Ari Maunuksela ja rehtori Nina Sundström
Esittelijä Yhtymäjohtaja Ari Maunuksela
Päätösehdotus Yhtymähallitus merkitsee esittelyt tiedoksi ja toteaa, että Perhon yksikköä koskeva yhtymähallituksen vuoden 2025 selvityspyyntö on toteutettu.
Päätös Yhtymähallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |