Dynasty tietopalvelu Haku RSS KPEDU

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpedu10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpedu10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymävaltuusto
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 24



 

Talousarvio vuodelle 2024 ja yhtymäsuunnitelma 2024-2026

 

Yhtymähallitus 12.10.2023 § 124 

 

Talousarvio vuodelle 2024 ja yhtymäsuunnitelma vuosille 2024-2026 on laadittu yhtymähallituksen hyväksymien laadintaohjeiden mukaisesti, ottaen huomioon valtion vuoden 2024 talousarvion, hallitusohjelman sekä opetus- ja kulttuuriministeriön viimeisimmät talouslinjaukset. Yhtymähallituksen ja johtoryhmän elo-syyskuun kokouksissa on linjattu tavoitteita ja budjettikehyksiä. Linjausten mukaisesti on viimeistelty yhtymäjohtajan ehdotus.

 

Vuoden 2024 talousarvion toimintatuotot ovat 40,7 m€, jossa on kas­vua vuoden 2023 talousarvioon +4,6 % ja vuoden 2022 tilinpäätökseen +3,9 %. Toimintatuotoista OKM:n valtionosuuden määrä on 33,8 m€. Vuoden 2024 tulorahoituksessa myönteistä on se, että valtion talousarviossa vahvistettu ammatillisen koulutuksen valtionosuuden indeksikorotus, huomioiden vuoden 2022 oikaisulisäys, on noin +3,2 %. Toimintatuottojen kokonaisuuden osalta Kpedun tavoitteena on kestävän kasvun strategian mukaisesti edelleen vahvistaa ja laajentaa tulorahoituspohjaa.

 

Toimintakulut ovat 36,9 m€, jossa kasvua vuoden 2023 ta­lous­ar­vi­oon on +3,9 % ja vuoden 2022 tilinpäätökseen +1,0 %. Vuosikatteen mää­rä on 3.166.300 € m€, jolla katetaan vastaavan suuruiset poistot. Vuoden 2024 toimintakuluja kasvattaa Kunta-alan palkkaohjelman korotukset noin 3,0 % sekä riskit tarvikkeiden ja palvelusten hintojen nousuun.  

 

Tilikauden 2024 bud­je­toi­tu tulos on +/- 0,00 €. Tuloksen jälkeisinä erinä tuloutuu pois­to­eroa ja varausten muutosta, jolloin tilikauden 2024 ylijäämäksi muodostuu 191.100 €. Vuosille 2025-2026 tilikausien tulostavoitteeksi asetetaan +200 t€.

 

Talousarviovuodelle 2024 esitetään 5,00 m€ investoinnit, josta talonrakennuksen ja nykyisten tilojen kunnossapitoinvestointien osuus on 4,0 m€. Irtaimen investointien osuus on 0,9 m€ sekä osakemerkintöjen ja maa-alueiden ostojen osuus yhteensä 0,1 m€. Vuosien 2024-2026 investointiohjelman kokonaissumma on 17,0 m€, joka on noin 2 m€ alempi kuin aiempi vuosien 2023-2025 suunnitelma. Vuoden 2024 olennainen investointi on kansanopiston Kälviän päärakennuksen vuonna 2023 aloitetun rakentamisen jatkuminen sekä yhtymähallituksen päätettävissä oleva 0,8 m€ määräraha Kpedun kohteiden korjausinvestointeihin. Vuoden 2024 aikana tehostetaan suunniteltujen tulevien investointikohteiden esisuunnittelua tilojen käyttötarpeen ja investointikustannusten tarkentamiseksi.

 

Talousarvio- ja yhtymäsuunnitelmaesityksen 2024-2026 tavoitteita on tarkennettu toimintaympäristön tilannearvioiden, Kpedun strategia 2021-2025 väliarvioinnin, Kpedun toimintojen ja prosessien jatkuvan kehittämisen sekä valtion linjausten perusteella. Kpedun toiminnassa keskiössä ovat opiskelijat, motivoitunut henkilöstö ja työelämäyhteydet. Tavoitteissa on myös otettu aiempaa paremmin huomioon alueellinen yhteistyö, konsernitavoitteet, vastuullisuus ja turvallisuus, digitaalisuus sekä tavoitteiden konkreettisuus.

 

Oheisaineistona on johtajan esitys vuoden 2024 talousarvioksi ja vuosien 2024-2026 yh­ty­­suun­ni­tel­mak­si.

 

Valmistelija Talousjohtaja Jukka Ylikarjula

 

Esittelijä Yhtymäjohtaja Ari Maunuksela

 

Päätösehdotus Hallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy:

 

  1. Yhtymäsuunnitelman vuosille 2024-2026 ja investointiohjelman vuosille 2024-2026 siten, että talousarviovuosi 2024 on perusteluineen sitova ja vuodet 2025-2026 ovat ohjeelliset.

 

  1. Talousarvion 2024 sitova määräraha valtuustoon nähden on käyttötalouden osalta yhteisen tulosalueen tilikauden tulos.

 

  1. Investoinneissa sitovaksi määrärahaksi vahvistetaan

a)      talonrakennushankkeiden ja kunnossapidon kokonaismenot,

b)      muiden investointien kokonaismenot,

c)       irtaimen investointien määrärahan osalta nettoperiaate.

 

Talonrakennushankkeiden määräraha on sitova vuoden 2024 osalta.

 

Päätös Yhtymähallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen yksimielisesti.

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että Johanna Elo poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.01.

 

 Tämän pykälän päätöksenteon jälkeen pidettiin tauko klo 18.10-18.17.

 

 

Yhtymävaltuusto 23.11.2023 § 24  

313/02.00.01/2023  

Liitteenä 4 on esitys vuoden 2024 talousarvioksi ja vuosien 2024-2026 yhtymäsuunnitelmaksi.

 

Hallitus Yhtymävaltuusto päättää hyväksyä:

 

  1. Yhtymäsuunnitelman vuosille 2024-2026 ja investointiohjelman vuosille 2024-2026 siten, että talousarviovuosi 2024 on perusteluineen sitova ja vuodet 2025-2026 ovat ohjeelliset.

 

  1. Talousarvion 2024 sitova määräraha valtuustoon nähden on käyttötalouden osalta yhteisen tulosalueen tilikauden tulos.

 

  1. Investoinneissa sitovaksi määrärahaksi vahvistetaan

a)      talonrakennushankkeiden ja kunnossapidon kokonaismenot,

b)      muiden investointien kokonaismenot,

c)       irtaimen investointien määrärahan osalta nettoperiaate.

 

Talonrakennushankkeiden määräraha on sitova vuoden 2024 osalta.

 

Valtuusto Valtuusto hyväksyi yksimielisesti yhtymähallituksen esityksen.