Dynasty tietopalvelu Haku RSS KPEDU

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpedu10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpedu10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 57


 

Tilinpäätös 2023, arviointikertomus ja tilintarkastuskertomus

 

Johtoryhmä 16.04.2024 § 70

 

Vuoden 2023 tilinpäätös on käsitelty tarkastuslautakunnassa ja tilintarkastaja on jättänyt puoltavan kertomuksen. Tilinpäätösasiat käsitellään seuraavassa yhtymävaltuustossa, joka pidetään 16.5.2024.

 

Johtoryhmä toteaa seuraavat asiakirjat:

-          Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023.

-          Tilintarkastuskertomus vuodelta 2023.

-          Tilintarkastajan havaintoja vuoden 2023 tarkastuksesta.

 

Päätösehdotus Merkitään kertomukset tiedoksi ja sovitaan jatkovalmistelut. 

 

Päätös Merkittiin kertomukset tiedoksi ja saatetaan ne yhtymähallitukselle tiedoksi.

 

 Johtoryhmä valmistelee arviointikertomuksessa todetuista kehittämiskohteista/ havainnoista raportin. Vastausraportti ja vastineet havaintoihin käsitellään yhtymähallituksen syys- tai lokakuun kokouksessa.

  

Yhtymähallitus 25.04.2024 § 57  

205/02.01.02/2024  

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2023 käsitellään yhtymävaltuuston kokouksessa. Tilintarkastajan havaintomuistio vuoden 2023 tarkastuksesta on jätetty tarkastuslautakunnalle ja johdolle. Kertomuksissa taikka muistioissa ei ole esitetty huomautettavaa, mutta on kuitenkin todettu monia jatkokehityskohteita.

 

Tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomukseen johtoryhmä laatii vastaukset 8/2024 mennessä ja asia käsitellään valtuuston syksyn kokouksessa.

 

Asiakirjat  ovat yhtymähallituksen esityslistan oheisaineistona.

 

Valmistelija Talousjohtaja Jukka Ylikarjula

 

Esittelijä Yhtymäjohtaja Ari Maunuksela

 

Päätösehdotus Yhtymähallitus merkitsee asiakirjat ja valmistelut tiedoksi.

 

Päätös Yhtymähallitus merkitsi asiakirjat ja valmistelut tiedoksi.

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että Kari Pollari saapui kokoukseen klo 17.11 tämän pykälän käsittelyn aikana.