Dynasty tietopalvelu Haku RSS KPEDU

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpedu10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpedu10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymävaltuusto
Pöytäkirja 27.04.2023/Pykälä 11


Projektiraportti 2022 Q4

Projektiraportti 2022 Q4

 

Johtoryhmä 08.03.2023 § 35

 

Kpedu:ssa oli vuoden 2022 aikana käynnissä yhteensä 64 julkisrahoitteista projektia, ja niiden toteutuneet kustannukset 1.1.-31.12.2022 väliseltä ajalta olivat yhteensä noin 2,9 M€ (vuonna 2021 4,3 M€/62 kpl). Projektitoiminnan volyymi oli euroina mitaten selvästi vuosia 2019-20 korkeammalla tasolla. Kasvua oli myös edellisvuoteen verrattuna, jos ei huomioida LuovaKampus 2020- ja Virtuaalistudio -hankkeiden poikkeuksellisen isoja investointeja, jotka kohdistuivat pääosin vuodelle 2021. Erityisesti yritysten ja alueen kehittämiseen liittyvien hankkeiden volyymi kasvoi selvästi. Kansainvälisyyshankkeiden volyymi palautui Koronaa edeltävälle tasolle, mikä selitti myös osaltaan kasvua.

 

Projektitoiminnastamme n. 46% kohdistui oman toiminnan kehittämiseen. Tämä tarkoittaa ammatillisen koulutuksen, oppimisympäristöjen, henkilöstön ja kansainvälisyyden kehittämistä, opiskelijoidemme keskeyttämisen ja syrjäytymisen ehkäisyä sekä työllistymisen edistämistä. Noin 54% euromääräisestä toteutumasta kohdistui aluekehittämiseen, jossa korostuu erityisesti luonnonvara-alan vahva rooli. Projektitoimintamme ulkopuolisen rahoituksen osuus oli n. 2,6 M€, mikä oli n. 7% Kpedun toimintatuotoista. Omien työtekijöidemme henkilötyövuosia oli hankkeissamme n. 33, mikä on n. 8% Kpedun henkilötyövuosista.

 

Kpedu sijoitti projektitoiminnan omarahoitusosuuksiin vuoden aikana yhteensä n. 270 tuhatta euroa, joten omarahoitusosuudeksi muodostui n. 9,5%. Omarahoitukset kohdituivat pääosin Kpedun oman toiminnan kehittämiseen. Projektitoiminnan vipuvaikutus oli 9,5 - eli omarahoitukset toivat lähes kymmenkertaisesti ulkopuolista rahoitusta toimintaamme.

 

Vuotta 2022 sävytti valmistautuminen EU:n uuden ohjelmakauden 2021-2027 käynnistymiseen. Rahoittajat järjestävät keväällä lukuisia infotilaisuuksia, joissa otettiin haltuun uusia EU-projektien hakemiseen ja hallinnointiin liittyviä ohjeita ja käytäntöjä. Kpedu osallistui kesällä 2022 ensimmäisiin uuden ohjelmakauden hankehakuihin, joiden päätöksiä odotellaan edelleen. Projektitoiminnan taustajärjestelmiä uudistettiin vuoden 2022 aikana, ja niihin liittyen järjestettiin syksyllä projektihenkilöstölle koulutuksia.

 

Projektiraportti vuodelta 2022 on oheisaineistona.

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi ja viedään edelleen yhtymähallituksen käsittelyyn.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi ja viedään yhtymähallituksen 16.3.2023 kokouksen käsittelyyn.

 

  

 

Yhtymähallitus 16.03.2023 § 39 

 

Projektiraportti 2022 on esityslistan oheisaineistona.

 

Valmistelija Kehityspäällikkö Harri Lundell

 

Esittelijä Yhtymäjohtaja Ari Maunuksela

 

Päätösehdotus Yhtymähallitus merkitsee projektiraportin vuodelta 2022 tiedoksi ja päättää saattaa sen yhtymävaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Yhtymähallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Yhtymävaltuusto 27.04.2023 § 11

120/00.01.05.02/2022

Projektiraportti vuodelta 2022 on esityslistan liitteenä 5.

 

Hallitus Yhtymävaltuusto merkitsee tiedoksi projektiraportin vuodelta 2022. 

 

Päätös Valtuusto merkitsi asian tiedoksi.