Dynasty tietopalvelu Haku RSS KPEDU

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpedu10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpedu10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymävaltuusto
Pöytäkirja 19.02.2026/Pykälä 8


Strategialuonnos hall 29012026

Strategialuonnos 2026-2030

 

Johtoryhmä 21.01.2026 § 8

 

Strategian valmistelu on edennyt tiekartan mukaisesti. Strategiaryhmässä tarkenneltiin 14.1. tavoiteasettelua ja hahmoteltiin strategisia mittareita sekä toimenpideohjelmia erityisesti johdon foorumin 28.11. työpajojen sekä hallituksen 11.12. kokouksessa saatujen palautteiden perusteella. Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi ennen joulua ammatillisen koulutuksen kehittämiseen liittyvät linjaukset, jotka on myös otettu huomioon strategian sisällössä.

 

Strategian valmistelu etenee siten, että hallitukselle esitellään 29.1. strategialuonnos ja saadaan evästykset strategian viimeistelyyn. Laajassa johtoryhmässä 30.1. jatketaan strategian työstämistä kohti yhtymävaltuuston 19.2. strategiaseminaaria.

 

Päätösehdotus Todetaan strategian valmistelutilanne ja sovitaan hallituksen kokouksen sekä johdon foorumin kokousten sisällöstä.             

 

Päätös Todettiin strategian valmistelutilanne ja sovittiin johdon foorumin strategiatyöpajan toteutuksen stepit. Päätettiin saattaa strategialuonnos 2026-2030 yhtymähallituksen käsittelyyn.             

 

Yhtymähallitus 29.01.2026 § 14 

 

Oheisaineistona on Kpedun strategian 2026-2030 uusin luonnosehdotus.

 

Valmistelija Johtoryhmä, kehityspäällikkö Harri Lundell, tietohallintopäällikkö Niina Patrikainen

 

Esittelijä Rehtori Nina Sundström

 

Päätösehdotus Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi rehtorin esittelyn, käy lähetekeskustelun strategian sisällöstä ja jatkovalmistelusta sekä saattaa asian yhtymävaltuuston kokouksessa 19.2.2026 käsiteltäväksi.

 

Päätös Yhtymähallitus merkitsi tiedoksi rehtorin esittelyn, kävi lähetekeskustelun strategian sisällöstä ja jatkovalmisteluista sekä päätti saattaa asian yhtymävaltuuston kokouksessa 19.2.2026 käsiteltäväksi.

 

 Merkitään, että yhtymähallitus piti tauon klo 18.04 – 18.10.

 

Yhtymävaltuusto 19.02.2026 § 8

135/00.01.02.00/2025

Yhtymähallituksen kokouksessa 11.12.2025 § 227 käsiteltiin strategiatyön yhteydessä taustamateriaaliksi tuotettu ns. toimintaympäristön analyysi, joka on yhtymävaltuuston kokouksen 19.2.2026 oheismateriaalina.

 

Yhtymähallituksen kokouksessaan 29.1.2026 käsittelemä strategia 2026-2030 ohjelman luonnos on myös valtuuston kokouksen oheismateriaalina.

 

Yhtymävaltuuston kokouksessa:

-          merkitään tiedoksi laadittu toimintaympäristön analyysi,

-          merkitään tiedoksi oheismateriaalina lähetetty strategialuonnos,

-          arvioidaan laadittu strategialuonnos kokouksessa käytävän esittelyn ja työskentelyn avulla,

-          käydään lopuksi lähetekeskustelu strategian jatkovalmistelusta yhtymävaltuuston huhtikuun kokouksen päätöskäsittelyyn.

 

Asiaa valmistelutilannetta esittelevät kokouksessa kehityspäällikkö Harri Lundell ja tietohallintopäällikkö Niina Patrikainen. MPS-yhtiöiden asiantuntijana strategiakonsultti Veli-Antti Vasela koordinoi kokouksessa suoritettavat arvioinnit. Lopuksi asiakkuusjohtaja Mika Väisälä kertoo strategian suunnitellusta visualisoinnista ja viestinnästä.

 

Hallituksen päätöehdotus Yhtymävaltuusto merkitsee tiedoksi strategiavalmistelun luonnosaineistot, toteuttaa kokouksessa strategian arvioinnit ja käy asiasta lähetekeskustelun jatkovalmistelua varten.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti hallituksen ehdotuksen. Lisäksi merkitään pöytäkirjaan, että kokouksessa suoritetut Mentimeter-arvioinnit saatetaan johtoryhmälle ja hallitukselle tiedoksi strategian jatkovalmistelua varten.